Ei olisi mielestäni valmistautuminen paremmin voinut mennä, mutta ottelut New Yorkissa päättyvät silti valtavaan pettymykseen heti ensimmäisellä kierrosella. Pelissä oli ajoittain terävyys kateissa, mutta pääsimme silti kolme kertaa toisen erän tie breakissa ottelupallotilanteeseen. Mutta ei vain riittänyt. Neljä vuotta kestänyt ensimmäisten kierrosten voittoputki Grand Slam -kisoissa tulee samalla päätökseen.
Viimeiset treenipäivät ja oikeastaan koko treenijakso niin Helsingissä kuin nyt New Yorkissa tarjosivat loistavaa nousujohteista harjoittelun huumaa. Louis pyöritti palettia US Openissa ja sai tiimiimme luotua ison kasan positiivisuutta, nautintoa ja korkeaa treenilaatua. Ihan varmasti parasta, mitä tänä vuonna on Henryn kanssa ollut. Vedimme torstaina omat tunnin sessiomme ja sen jälkeen timanttisen treenierän Kirkov/Stevensin kanssa, ja eilen perjantainakin vielä erinomaisella sykkeellä reilun puolentoista tunnin treenin keskenämme.
Kaikki tuntui siis todella valmiilta tänään. Sanoin vielä Henryllekin, että onpa harvinaisen hyvä tunne mielessä, kun aamupäivällä saavuimme kisapaikalle ja löimme lyönnit treenikentällä läpi kello 11.30. Keli oli täydellinen 25 astetta, tuulta ei ollut häiriöksi asti ja lyönti oli tikissä. Ja positiivinen energia paistoi meistä kummastakin. Matsimme kuulutettiin hieman ennen kello kahta ja astelimme turvamiesten saattamana kentälle 13, jossa yleisörynytäystä vielä odoteltiin. Suomalaisia oli kuitenkin ilahduttavasti useampia seurueita paikalla.
Ottelu alkoi Henryn syötöllä, ja alku tuntui vahvalta. Tuomarin moka 1-1 40-0 -tilanteesta piti kuitenkin tarkastaa videolta, ja vaikka mokaa ei videolta saatu korjattua, vastustajat tekivät herrasmieseleen ja antoivat meidän pelata pisteen uudestaan. Tuo game meinasi yllättäen vielä kääntyä, mutta hyvä kakkonen murtopalloon tuli oikeaan paikkaan ja pito sieltä lopulta saatiin kaivettua. Enempää murtopalloja ei koko erässä kuitenkaan lopulta nähty, joten tie break oli vuorossa. Aloitimme sen tosi vahvasti siirtyen 4-0 -johtoon, mutta vastustajat nousivat vielä kahden minibreikin takaa mukaan taistoon. Henryn upea refleksivolley 5-4 -tilanteessa toi meille kuitenkin kaksi eräpalloa, joista jälkimmäinen toi toivotun tuloksen.
Toisessa erässä jatkettiin hyvin identtisesti, sillä jouduin pelastamaan yhden murtopallon avaussyöttövuorossani. 2-2 -tilanteessa oli puolestaan meidän vuoromme iskeä, mutta vaikka palautukseni meidän ottelun lopulta ainoaksi jääneeseen breikkipalloomme oli tosi hyvä, jäi seuraava rystyni harmittavasti vähän piippuun. Syöttöpeli tuntui erän loppua kohti vihdoin löytyvän, ja kolmen ässän pitoni vei meidät jälleen tie breakiin.
Saimme minibreikin johdon toisen erän tie breakissa heti alkuun kahteenkin kertaan, mutta vastustajat tulivat tasoihin ja jopa ohi. 3-5 -tilanteessa nähtiin tiukka tilanne, kun haastoin Frantzenin volleyn, joka tuomittiinkin lopulta videotarkastuksen jälkeen virheeksi, sillä hän löi palloa meidän kenttäpuoleltamme. Henry piti sen jälkeen molemmat syöttönsä ja saimme ottelupallon. Sen Frantzen pelasti kuitenkin erinomaisella kakkossyötöllään, joka taisi olla koko ottelun ainoa voimakas kick-syöttö rystykulmaani.
Kaksi hyvää syöttöni toi meille 8-7 -tilanteessa uudestaan ottelupallon, mutta tällä kertaa Haase syötti kakkossyöttönsä aivan syöttörajalle, josta pallo liukui mahdottoman nopeasti lähes kokonaan mailani ali. Seuraava kakkossyöttö Haaselta jäi kuitenkin verkkoon, ja nyt päästiin hakemaan ottelua poikki Henryn syötöllä. Syöttö oli erittäin hyvä, mutta niin oli Haasen krossipalautuskin. Henry löi kuitenkin erinomaisen lyhyen poikki kentän volleyn, mutta Haase aavisti ja ehti paikalle ja sai lyötyä pallon juuri hankalasti kainalooni, josta en saanut palloa toimitettua verkon yli. Vaikka ehkä olisi pitänyt. Puoltenvaihdon jälkeen Henryn kakkossyöttö napsahti verkkonauhasta pitkäksi, ja vaikka 9-10 -tilanteessa sain kämmenapalautukseni kenttään, löin seuraavan rystyni leveäksi. Väkisin oltiin siis kolmannessa erässä.
Taas piti minun selvittää yksi murtopallo erän ensimmäisessä syöttövuorossani, mutta vaikka pääsimme paremmin palautuksiin mukaan, ei onnistumisia tullut kummaltakin samaan gameen tai ainakaan palautusten jälkeisiin lyönteihin. Syötönpidoilla edettiin kohti erän loppua, mutta 5-5 -tilanteessa yllättäen jostain syystä syöttövuorostani ei tullut mitään. Tuplalla se alkoi ja tuplaan se loppui, ja mahtuipa väliin vielä yksi volley Haasen pitkäksi menossa olleeseen palautukseen. Pelastimme 5-6 -tilanteessa vielä kaksi ottelupalloa ja saimme painetta kasattua, mutta Frantzen löi ottelun loppuun kaksi erinomaista volleyta ja pakko se oli myöntää, että tappio oli totta.
Kyllähän harmitus oli valtava ottelun jälkeen, mutta jotenkin kaikista päällimmäisenä tunteena oli kuitenkin jonkinlainen epäusko. En muista oikein koskaan pelanneeni näin hyvällä ja onnistuneella valmistautumisella näin keskinkertaista ottelua. Tunne oli niin vahva ennen ottelun alkua, ettei epäonnistuminen käynyt edes mielessä. Kaikki oli pedattu pitkälle menoa varten, mutta mieli kuitenkin nöyränä valmistautuen pelaamaan päivä kerrallaan.
Mutta päivän kuntohan se tottakai ottelun ratkaisee, ja yllätykset kuuluvat urheiluun. Vastustajat pelasivat mielestäni todella ehjän ottelun, eivätkä antaneet meille ilmaiseksi yhtään murtopaikkaa. Toisessa erässä heidän ykkössyöttöprosenttinsa oli tosin varsin alhainen, mutta kakkossyötöilläkin saivat pidettyä meidät aisoissa. Varmaa tekemistä ja tarpeeksi vähän virheitä, eikä heillä pää painunut missään vaiheessa, vaikka tappio oli lähellä.
Meillä oli pelissä sen sijaan yllättäviä vaikeuksia vähän kaikilla osa-alueilla. Niin lähellä oli voitto kaikesta huolimatta, mutta en ole kyllä ennen meidän tiimiltämme nähnyt 14 kaksoisvirhettä yhteen otteluun. Syötönpalautuksissakaan ei päästy ihan sille tasolle, jota treeneissä esitimme ja ihmeen heikosti kulki peli myös takakentän lyönneissä ja pidemmissä palloralleissa. Juuri niissä osa-alueissa, jotka ovat olleet harjoituksissa selvästi viime aikoja paremmassa kunnossa.
Mutta kaikki tiivistyy kuitenkin siihen, että ratkaisupaikoissa ei lopulta sitten kuitenkaan tullut niitä kuuluisia onnistumisia. Toki kolme murtopalloa hyvillä syötöillä tuli ottelun aikana pelastettua, mutta toisessa erässä tie break olisi pitänyt voittaa. Joku viimeinen terävyys niistä ratkaisulyönneistä kuitenkin puuttui. Vaikea sanoa oliko se sitten jännitystä vai varmistelua vai mitä, mutta lyönnit eivät yksinkertaisesti olleet niin puhtaita kuin harjoituksissa. Voittolyönnit vaihtuivat virheiksi ja hyvät painavat osumat pokalyönteihin.
Onhan se julmaa hävitä toisen kerran peräkkäin Grand Slam -kisassa niin, että itsellä on kolme ottelupalloa, sillä kyllähän yleensä noista edes jonkun pystyy voittamaan. Mutta jotenkin vastustajat onnistuivat vaikkapa toisen erän tie breakissa voittamaan neljä pistettä, jotka alkoivat meidän ykkösillämme, vaikka sitä ennen olimme voittaneet ykkösillä lähes jokaisen pisteen ottelun aikana. Ja tuplia tuli yksinkertaisesti liikaa.
Henkisesti olimme kentällä mielestäni ihan hyvin läsnä, mutta jotenkin se tekeminen valmentajille ja varmaan katsojille asti näyttä väkinäiseltä. Tuo on tosi moniulotteinen asia, jota on vaikea edes kentällä välillä itse huomata, mutta toki rento peli-ilo ja riemu on helpommin sanottu kuin tehty, kun itse lyöntisuoritukset ovat keskinkertaisia. Mutta energiaa ja tsemppaamista kyllä yritettiin ihan loppuun asti. Ja sen eteen tehdään varmasti jatkossakin paljon töitä.
Amerikan kiertueesta ei tänä vuonna lopulta paljoa jäänyt käteen, pakko se on myöntää. Viimeisestä viidestä matsista neljä on päättynyt tappioon, kaikki vieläpä kolmessa erässä, joten onhan tässä vähän sulattelemista. Toronton ja Cincinnatin kisat olimme rehellisesti sanottuna Henryn kanssa kumpikin vähän pihalla koko reissun ajan, mutta nyt US Openissa kaikki tuntui loksahtaneen taas kohdalleen. Mutta tulos jäi pisteen päähän siitä, että kisa olisi jatkunut ja mikä vain olisi taas ollut mahdollista.
Onko se sitten olosuhteet tai pallot tai jokin muu, mutta lyönneistä puuttuu jostain syystä se viimeinen tarkkuus. Pallo ei mene ihan sinne minne sen haluaisi menevän. Ja liikekin on tiukan paikan tullen vähän väkinäistä, se ei jatku sulavasti lyönnin läpi. Matsirutiini kärsii, kun voittojakaan ei liialti ole tullut. Mutta vuoristorataahan tämä tennispelaajan arki väkisinkin on. Nousuja ja laskuja. Nyt jouduttiin hetkellisesti vähän jyrkempään alamäkeen, mutta onneksi seuraava nousu on ehkä jo alkanut. Ainakin treenikentällä tämä viikko oli todella vahva, ja kyllähän se väkisinkin kantaa jossain vaiheessa taas hedelmää.
Tätä kirjoittaessa New York on jo jäänyt taakse ja Finnairin Airbusin nokka osoittaa kohti Helsinkiä, jossa pääsee seuraavan viikon tekemään taas perusjuttuja. Lepoa, treeniä ja perheen kanssa laatuaikaa. Mutta jo reilun viikon päästä maanantaina on aika matkata Bulgariaan, jossa Suomi kohtaa 13.-14.9. Davis Cupissa isäntämaan. Nuo pelit pelataan massalla, mutta onneksi kokemusta riittää alustanvaihdoista sen verran, ettei tuo varmaankaan suurta tuskaa tuota. Kehokin on ihan täydessä iskussa, vaikka varotoimenpiteenä vähän teipatulla reidellä tänään matsi pelattiinkin.
Otetaan siis leuka pystyssä nöyränä vastaan se, mitä tästä US Openista oli otettavissa ja siirretään katseet eteenpäin. Aina ei voi voittaa ja se on vain hyväksyttävä. Davis Cup tekee pelilleni yleensä tosi hyvää, joten lähdetään sinne isolla sydämellä edustamaan Suomesa ja sen jälkeen päästäänkin ottamaan Aasiaa haltuun. Vamos!
